Moana - Vaiana

Elokuva kertoo Vaiana-tytöstä (Auli'i Cravalho, debyytti), joka kuten yleensä lapset, haluaa tehdä sitä mikä on kielletty. Tällä kertaa se on lähteä merelle. Vaianan isä, Motunui-saaren päällikkö, kuitenkin haluaa kaikkien pysyvän laguunin sisällä. Puolijumala Maui (Dwayne Johnson, mm. Skorpionokuningas, Planeetta 51) on vienyt Te Fitin sydämen 1000 vuotta sitten ja sen vaikutukset yltävät kohta Motunuille - kaikki uhkaa muuttua tuhkaksi. Pystyykö Vaiana, tuleva päällikkö, puhumaan Mauin ympäri ja palauttamaan Te Fitin sydämen? Onneksi Vaiana ei ole yksin, vaan hänellä on tukijoukkoja. Taitavia ja vähemmän taitavia.

Vaikka Pixar on tehnyt viime vuosina paljon hyviä animaatioita, on Disneyn tarinat silti ihan oma lukunsa. Disney jälleen käyttää elokuvansa perustana vanhaa tarinaa, jota on kerrottu Pääsiäissaarilla ties kuinka kauan. Alkuperäinen elokuvan nimi on Moana, mutta Euroopan markkinoilla sen nimeksi vaihdettiin Vaiana, sillä Moanalla on Euroopassa pari muutakin merkkiä tai asiaa, johon animaatiota ei haluta yhdistää. Italiassa pelattiin vielä varman päälle ja nimeksi tuli Oceania. Musikaalihan Vaiana on, mutta ilman monen monia lauluja olisi tarinnankerronta kärsinyt.

Elokuvan päähenkilöiden ulkonäössä on osin tervetullutta uudistusta. On nimittäin hyvä, että prinsessa ei ole epärealistisen laiha heinäseiväs ja puolijumala Mauikin on ravintoa saanut. Ja silti tai ehkä juuri siksi heillä riittääkin ruista ranteessa. Mietin vain, että kuinka paljon äänensä Mauille antanut Dwayne on ollut mallina piirroshahmon ulkonäölle. Ei kyllä hiuksien osalta, mutta muuten. Kunhan tästä ei tatuointivillitys leviäisi enempää nuorisoon. On minun pakko ihmetellä miten castingissa on päädytty antamaan pää-äänirooli ensikertalaiselle, Auli'i:lle, jolla ei ole mitään aiempaa kokemusta. Mutta toisaalta, hän on saattanut olla apuna myös syntyperänsä vuoksi jonkinlaisena asiantuntijaneuvojana. Kuka tietää.
Niin ja tämän elokuvan katsomisen jälkeen ei voi enää loukkaantua, jos joku kysyy: "Oletko vähän Heihei?"

Inferno

Robert Langdon (Tom Hanks, mm. Da Vinci code, Forrest Gump) herää italialaisessa sairaalassa muistinsa menettäneenä ja turvautuu tohtori Sienna Brooksin (Felicity Jones, mm. Kaiken teoria) apuun saadakseen muistikuvansa takaisin. Yhdessä he kiertävät Eurooppaa käyden kisaa kelloa ja eri tahoja vastaan voidakseen estää maailmanparantajia päästämästä valloilleen virusta, joka surmaisi puolet koko maapallon väestöstä.

Dan Brownin Langdon-sarjan perusteella tehty kolmas elokuva Inferno eli helvetti on vain salaviestien ts. symbolien kohdalta samanlainen kuin edelliset kaksi elokuvaa. Tällä kertaa kohteena ei ole joku tietty ryhmä vaan kaikki ihmiset. Kirjaa en ole lukenut, joten en tiedä onko tässä kyse tulkinnasta vai kirjailijan ideoiden loppumisesta. Ohjaaja Ron Howard oli tosin tyylilleen uskollinen, mutta ehkä tällä kertaa olisi pitänyt keksiä toinen lähestymistapa. Kokonaisuus oli sekava ja vasta toisella katsomiskerralla juonen pienet yksityiskohdat avautuivat paremmin. Mutta ehkä olikin tarkoitus vain herättää ajatuksia katsojille.

Langdonin rooli on omiaan Tom Hanksin näyttelytaitoihin ja en keksi parempaakaan, joka osaisi yhtä hyvin välittää vilkasta aivotoimintaa niin vähin elein. Näyttelijävalinnoista eniten pisti silmääni Irrfan Khan, joka jälleen kerran oli rikkaan ja ison pomon roolissa. Parhaiten muistan hänet Jurassic Worldistä, jonka castingeihin kuului myös Omar Sy. Hänellä oli tosin Infernossa aivan erilainen roolihahmo esitettävänään. On kiva huomata, että Omar osaa muutakin kuin komediaa. Mutta nähtäväksi jää, jämähtääkö Irrfan rikkaan pomon rooliin.

Beauty and the Beast - Kaunotar ja Hirviö

Belle (Emma Watson mm. Harry Potter ja Noah) elää rauhallista elämää isänsä kanssa keskiajalla pienessä ranskalaisessa kylässä, jonka asukkaat vieroksuvat hänen edistyksellisyyttä ja pelottomuutta olla oma itsensä. Isä, Maurice (Kevin Kline mm. Kala nimeltä Wanda ja Wild Wild West), eksyy markkinareissullaan unohdettuun ja kirottuun linnaan joutuen hirviön (Dan Stevens mm. Downton Abbey) vangiksi. Isäänsä syvästi rakastava Belle vaihtaa vapautensa isänsä vapauteen. Pian Bellelle selviää linnan salaisuudet: kirous, joka on muuttanut julman prinssin hirviöksi ja henkilökunnan esineiksi. Prinssin pitäisi rakastaa ja saada rakkautta joltakulta, jotta kirous kumoutuisi. Aikaa ei ole enää paljon. Kohta lumotun ruusun viimeinenkin terälehti kuihtuu.

Disney huomasi Cinderellan ja muutaman muun elokuvan uudelleen filmatisoinnin jälkeen, että aina ei tarvitse keksiä uutta vaan voi parantaa vanhojakin. Ja niin kävi Kaunotar ja Hirviö -tarinan kanssa. Hahmojen taustoja ja tarinaa yleensäkin avattiin enemmän kerronnalla sekä uusilla lauluilla. Vaikka seuraavat kohtaukset ja paikoitellen jopa vuorosanat tiesi etukäteen, päivitys oli mielestäni onnistunut. Eräs kohtaus kyllä oli pettymys. "Vieraamme"-kappaleen tanssiesitys ei yltänyt loistollaan piirrettyversion tasolle. Osasyynä ja jopa häiritsevänä yksityiskohtana oli liiallinen sekä toistuva lähikuva Lumiérestä, jolloin taustalla tapahtuva lautasten ym. tanssi jäi suurimmaksi osaksi näkemättä. Ihmettelen ohjaajan (Bill Condon mm. Twilight - Aamunkoi) syitä tähän ratkaisuunsa. Vai oliko tämä tuottajien (David Hoberman ja Todd Lieberman) mielestä oikea paikka pitää budjetti aisoissa? Harmi joka tapauksessa. Tässä kohtauksessa oli muuten Disneyn perinteinen viittaus toiseen heidän elokuvaansa. Voitte itse etsiä ja selvittää sen.

Oli positiivista huomata kuinka Emma Watson on kehittynyt näyttelijänä. Hän on päässyt irti Hermione-roolistaan (Harry Potter), mikä vielä muissa hänen rooleissaan on aiemmin näkynyt. Töitä hän kuulema todella joutuikin tekemään Belle-roolinsa eteen: näytelmä-, tanssi- ja laulutunteja oli ollut runsaasti ennen kuvauksia.
Dan Stevens puolestaan on tähän asti näytellyt pääasiassa sarjoissa, joten näinkin suuren pääroolin saaminen oli varmaan haaste. "Naamion takana" hän kyllä oli melkein koko elokuvan, joten oliko sittenkin kyse enemmän koiranroolista?  Disney on yleensä pitänyt kiinni tutuista näyttelijöistään, joten olikin yllätys, että päärooleissa oli uusia kasvoja. Jospa he vain lauloivat Hakuna Matatan niin hyvin auditionissa?

Fantastic beasts and where to find them - Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

On vuosi 1926. Lisko Scamander (Eddie Redmayne mm. Les Misérables) saapuu New Yorkiin maailman ympäri käsittävällä tutkimusmatkallaan. Hänen kiinnostuksen kohteena ovat mitä erilaisemmat taikaolennot. Scamender tutkii, dokumentoi ja suojelee niitä suurella ihtohimolla. Lyhyeksi aiottu vierailu Isossa omenassa kuitenkin venyy yllättävien käänteiden myötä, mistä esimerkkeinä mainittakoon taikaihmisten erilaiset tavat ja lait sekä karkaavat ihmeotukset, joihin ei voi muuten olla ihastumatta. Muina Eddien kanssa tarinaa kertomassa ovat aurori Tina Goldstein (Katherine Waterston) ja ei-talk Jacob Kowalski (Dan Fogler).

Fantastic beasts on hyvä jatke Harry Potterin taikamaailman tarinoihin, vaikka se käy myös itsenäisestä tarinasta. Ihmekös tuo, kun jälleen on J.K. Rowlingin kirja taustalla. Kuitenkin sanastossa on paljon ensikertalaiselle uusia ilmauksia eikä kaikkia läheskään elokuvassa selitetä. Joten, jos Potter ei ole tuttu, kannattaa hankkia "tulkki" mukaan tätä leffaa katsomaan.

Elokuvan visuaaliset efektit, puvustus ja lavasteet olivat aivan omaa luokkaansa. Tämä huomioitiin Oscarilla puvustuksen osalta. Myös ohjaustyö oli mielestäni onnistunut, mutta ohjaaja David Yater olikin konkari taikaleffojen saralla. Mielenkiinnolla jään siis odottamaan viisiosaisen elokuvasarjan tulevia seikkailuja. Yltääkö suosio ja etenkin lopputulos Harry Pottereiden tasolle vai pistetäänkö peräri paremmaksi?

Elokuun leffa

MIKÄ SARJA?

Tässä kuussa päätinkin valita sarja ainaisten leffojen sijasta. Tämä brittiläinen sarja kertoo omalaatuisesta perheestä. Sarja oli Catherine Zeta-Jonesille uran ponnahduslauta. Pam Ferriskin loisti osaltaan perheen äidin herskyvässä roolissa, joka on tyyliltään harvinainen hänelle. 

Paholainen pukeutuu Pradaan

Tämä oli sit heinäkuun leffa. Kukas arvasi oikein? ;)

 

Paholainen pukeutuu Pradaan pohjautuu Lauren Weisbergerin romaaniin, jonka sanotaan olevan ohuesti peitelty kuvaus maailman kuuluisimman muotilehden Voguen toimituksesta, sillä Weisberger toimi ennen kirjailijan uraansa Voguen päätoimittajan assistenttina. Andy (Anne Hathaway) on vastavalmistunut kirjallisuudenopiskelija, joka haaveilee työpaikasta laatulehden toimittajana, mutta harhautuu muotilehden päätoimittajan, Miranda Priestleyn (Meryl Streep) assistentiksi, sillä "tätä paikkaa tavoittelevat miljoonat naiset". Andy selviytyy mahdottomiksi tarkoitetuista työtehtävistä  ja siinä sivussa kampittaa työkaverinsa uraa. Samalla suhde poikaystävään kärsii, sillä kuten elokuvassakin käy ilmi: "Kun työelämässä menee hyvin, rakkauselämässä on vaikeuksia."

Paholainen pukeutuu Pradaan -leffassa on ollut mukana moni nimekäs ja oman kädenjälkensä jättänyt henkilö. Esimerkiksi ohjaaja, David Frankel (Sinkkuelämää), Meryl Streep ja Stanley Tucci (Nigel). Kaiken lisäksi tämä kompinaatio toimii. Erilaiset tavat / piirteet nivoutuvat saumattomasti ja komediallisesti yhteen tuoden todelliset ammattilaiset esille.
Tämä leffa on minun niitä säännöllisesti uudelleen katsottavia leffoja. Tosin nykyään katson ilman tekstityksiä, jolloin siitä saa enemmän irti pieniä yksityiskohtia, jotka jää kääntäessä unohduksiin. Harmi vain että leffa sai kasaan Golden Globen palkinnon, mutta ei yhtäkään Oscaria.

Anna Karenina

Anna Karenina on Leo Tolstoin samannimiseen klassikoromaaniin perustuva draamaelokuva. 

Anna (Keira Knightley mm. Pirates of the Caribean) on venäläinen seurapiirirouva, joka hylkää arvostetun poliitikkomiehensä (Jude Law mm. Lahjakas herra Ripley) ja pienen poikansa rakastuttuaan komeaan ratsuväen upseeriin, kreivi Vronskiin (Aaron Taylor-Johnson). Annan ja Vronskin rakkaus on intohimoista, kaikennielevää ja lopulta tuhoisaa.
Päätarinan rinnalla elokuva kertoo toisenlaisen rakkaustarinan (vai voisiko sanoa täytetarinan), jonka osapuolia ovat Annan pikkusisko (Alicia Vikander, mm. ) sekä muuan vakavamielinen nuorukainen. Heidän lempeä rakkautensa kasvaa hitaasti, mutta syvenee vaikeuksien kautta vahvaksi ja kestäväksi. 

Anna Karenina on kuvattu uudella tai ainakin erikoisemmalla tavalla: katsojasta tuntuu kuin olisi teatterissa katsomassa koko elokuvaa / näytelmää. Lavastukset vaihtuvat silmissä, osa kuvataan lavasteissa ja ulkokohtauksia myöten kaikki on päivänselvästi näyttämöllä tapahtuvaa. Harvoin haluan jättää leffan kesken, mutta tällä kertaa niin melkein kävi. Uteliaisuus kuitenkin voitti.

 
Näyttelijäsuoritukset on ihan ok, mutta tarina itsessään on yksinkertaistettu äärimmilleen. Siitä syystä varmasti piti elokuvaan tupata myös Annan siskon rakkaustarina. Venäläinen sen ajan kulttuurikin jäi vähälle huomiolle. Puvut kyllä olivat mahtavia, mutta se nyt oli odotettavissa. Muuten siitäkin olisi tullut pettymys. Eipä elokuva muilla saroilla mitään palkintojakaan saanut, kuin puvuista.

Sanctum

Papua-Uudessa-Guineassa, Etelämerellä sijaitsevat Esa’Alan vedenalaiset luolat ovat maailmansuurin tutkimaton luolasto. Josh (Rhys Wakefield) matkustaa puoliväkisin paikalle avustamaan isäänsä Frankia (Richard Roxburgh mm. Van Helsing) kartoittamaan luolastoa. Luolasto on kahden kilometrin syvyyteen ulottuva ja osittain veden täyttämä. Mukana matkassa ovat rahoittaja tyttöystävineen sekä pari tutkijaa. Retkikunnan tarkoituksena on löytää reitti, jonka kautta merivesi tunkeutuu luolaston jättimäisiin onkaloihin. Joshia ei voisi vähempää kiinnostaa Frankin luolaintoilu, sillä käy ilmi, että isän ja pojan välit ovat pahasti tulehtuneet. Myrsky on nousemassa, mutta silti se pääsee yllättämään retkikunnan ja tukkimaan poispääsyn luolastosta. Heidän pitää siis etsiä toinen ulospääsy tuntemattomasta luolastosta.  

Elokuva on tositapahtumien innoittama thrilleri (eli totta ehkä 1 %). Tuottajana ollut James Cameron on jättänyt oman tyylinsä elokuvaan, mutta silti se muistuttaa kovasti jo aiempia luolasukelluselokuvia (esim. The Cave), mitä edes 3D –tehosteet eivät pelasta.  

Rhys Wakefieldille tämä oli toinen elokuvarooli. Hänellä on muutaman vuoden kokemus näyttelytyöstä ja uusiakin rooleja on hän saanut. Viimeisimpänä leffaroolina on ollut The Philosophers tänä vuonna. Aika näyttää kuinka pinnalle hän nousee, jos nousee ollenkaan… 

Heinäkuun leffa

MISTÄ LEFFASTA?

Tämän kuun leffa perustuu Lauren Weisbergin romaaniin ja on täynnä tähtinäyttelijöitä. Pääosia vetää kaksi hyvin vahvaa naista, joista toinen kuvassa, Meryl Streep.

Erin Brockovich

Paluu kesälomalta.

Toukokuun leffa oli Erin Brockovich.
Erin (Julia Roberts) on kaksi kertaa eronnut kolmen lapsen äiti. Rahat ovat lopussa ja työpaikasta ei ole tietoakaan. Hän onnistuu kuitenkin pääsemään lakitoimistoon töihin lähinnä terävän kielensä ansiosta. Arkistojen kätköistä Erin löytää tietoja epäilyttävistä kiinteistökaupoista ja hänelle selviää, että kaupungin pohjavedet ovat saastuneet. Kaupunkilaiset sairastuvat yksi toisensa jälkeen, mutta syytteen nostaminen ei kiinnosta juuri ketään. Sinnikäs Erin lähtee kiertämään ovelta ovelle ja lopulta 600 kaupunkilaista panee nimensä kanteeseen. Peräänantamattomuuden palkkana on oikeushistorian suurimmat yksityiset korvaukset.

Elokuva on kerta toisensa jälkeen hyvä. Julia sai roolistaan ensimmäisen Oscarin eikä ihme. Hän sai pari muutakin pystiä suorituksestaan. Osa varmaan mikä vaikutti tähän oli hyvä ohjaaja, Steven Soderbergh, joka sai samaisena vuonna Oscarin Traffic -elokuvastaan. Brockovichin jälkeen on Steven ja Julia tehneet monta leffaa yhdessä, joten yhteistyö varmasti on sujunut hyvin.
Muistan kun leffa tuli ensi-iltaan kuinka sitä mainostettiin isolla budjetilla joka paikassa. Ihmettelin, että mikä lie tuokin taas on, mutta kun viimein suostuin sen katsomaan, yllätyin todella positiivisesti ja siitä lähtienkin leffa on kuulunut vakkari uusintoihini.

Muumio

Huhtikuun elokuva oli Muumio. Arvelin, että on se sen verran tuttu, että vihjeet olisi riittäneet, mutta laitetaampa helpompia ensi kerralla.

Muumiohan on uusintapainos 1932 vuoden elokuvasta. Vuosien aikana kehittyneen teknologian ansiosta uusi versio voittaa vanhan mennen tullen.
Kolmetuhatta vuotta sitten ylipappi Imhotepillä (Vosloo) on suhde faaraon rakastajattaren kanssa. He jäävät kiinni ja tappavat faaraon, mutta rakastajatar tekee itsarin ja Imhotep pääsee pakoon. Mutta mies napataan hänen suorittaessaan rituaalia, jonka on määrä herättää Anck Su Namun henkiin, ja mies haudattaan elävältä hirveän kirouksen saattelemana. 1920 -luvulla Rick O'’Connell (Fraser) ja Evelyn Carnahan (Rachel Weisz) saapuvat haudalle ja herättävät vahingossa Imhotepin muumion. Sitten alkaakin vitsaukset vaivaamaan egyptiläisiä. Eikä muumiokaan tunnu olevan kovin hyvällä päällä.

Muumio oli omana aikanaan varsin kallis elokuva, mutta 80 miljoonasta dollarista paljon lienee mennyt käytännön lavasteisiin, puvustukseen ja yms. Elokuva nosti myös pääosanäyttelijät kunnon palkoille. Tämän jälkeenhän on tehty pari jatkoleffaa samaan aiheeseen liityen. Rachel Weisz tämän elokuvan ansiosta ehkä parhaiten nousi pinnalle. On sittenmin saanut jopa Oscarinkin toisen elokuvan myötä.

Tämä elokuva kuuluu nykyään mielestäni parhaiten "klassikot" -kategoriaan. 90 -luvun lopun elokuvaksi aika onnistunut myös tehosteiltaan. Mutta jos tänä päivänä tehtäisiin uusi versio, voisin melkein vannoa, että muumio olisi paljon kesymmän näköinen. Sehän se nykyään on tyylinä. Ei vamppyyrit, ihmissudet ym. pelottavuudet enää juurikaan erotu tavis ihmisestä. Oltaisko me jo kaikki nähty ja mitään uutta pelottavaa ei enää osata keksiä?

Toukokuun leffa

 MISTÄ LEFFASTA?

Tämän kuun elokuva perustuu tositapahtumiin ja nousi aikamoiseksi kohuksi ilmestyessään. Julia Roberts (kuvassa) voitti parhaan naispääosan Oscarin tällä leffalla, mikä olikin hänen ensimmäinen voittonsa.

Kitt Kittredge - Neiti Neuvokas

Lama, kerjäläiset, työttömyys, rakkaus, perhe, ystävyys ja tahto, joka vie vaikka läpi harmaan kiven. Niistä aineksista tämä leffa on koottu perustuen Valerie Trippin tarinoihin.
Elokuva kertoo 10 -vuotiaasta Kit Kittredgestä (Abigail Breslin), joka asuu Cincinnatissa Ohiossa 1930-luvulla suuren laman aikana ja haaveilee sanomalehdentoimittajan työstä. Isä (Chris O'Donnell) menettää työnsä, kuten monet muutkin ja lähtee työnhakuun muualle. Äidin ja Kitin on pärjätäkseen otettava kotiinsa täysihoitolaisia, jotka ovat melkoisen värikästä väkeä. Osavaltiossa tapahtuu asuntomurtojen sarja, ja eräänä päivänä myös Kitin äidin rahat varastetaan. Pääepäillyksi joutuu kulkuripoika Will, joka on autellut myös Kitiä ja hänen äitiään ollessaan ilman miestä talossa. Mutta Kit ei voi uskoa ystäväänsä varkaaksi. Yhdessä muiden ystäviensä kanssa Kit päättää selvittää arvoituksen.

Elokuvassa on useita tuttuja näyttelijöitä: mm. Jane Krakowski (Ally McBeal), Joan Cusack (School of Rock), Stanley Tucci (Paholainen pukeutuu Pradaan). Juonessa on pari yllätysmomenttia, jotka on saatu hyvällä näyttelijän työllä esiin. Kaiken kaikkiaan leffa on mielestäni onnistunut ja hieman tavanomaisesta poikkeava.

Huhtikuun leffa

Tässäpä uusi arvoitus. Vihjeitä:

1. Kuvan nainen on yksi päänäyttelijöistä.

2. Kuvan kirjan pitäisi kertoa loput. 

Jos sattuisi sellaisia olemaan, jotka eivät ole tätä vanhaa hittiä vielä nähneet, voi tämän katsoa tässä kuussa livenä töllöttimestä.

Sissi

 Maaliskuun elokuva oli siis Sissi. 

Elokuvasarja kertoo Itävalta-Unkarin keisarinnasta aika höllästi. Elokuvat on tekemällä tehty romanttisiksi ja ihaniksi pukudraamoiksi. Kolmas elokuva, Keisarinnan kohtalonvuodet, etenkin on hyvin sepitetty.
Sissi, Bayerin prinsessa ja Itävallan keisari Franz rakastuvat ja yrittävät löytää mahdollisen tavallisen elämäntavan hovin tiukan etiketin ja suvun kanssa. Erimielisyyksiä tulee vähän kaikkien kesken. Etenkin Franz on puun ja kuoren välissä, kun Sissi ja oma äiti ovat erimieltä valtion asioista tai lasten kasvatuksesta. Ei se ole kenellekään miehelle herkkupaikka.

Elokuvasarja oli jo ilmestyessään menestys, joka sitten varjostikin Romy Schneiderin lopun elämää. Katsojat eivät hyväksyneet häntä muuna hahmona kuin Sissinä, millä olikin sitten traagiset seuraukset. Näissä elokuvissa, kuten parissa muussakin, Romyn äiti näyttelee sivuosaa yleensä ollen Romyn hahmon äiti, täti tai opettaja.

Elokuvat ovat 50 -luvulta ja se näkyy. Mutta heille, jotka pitävät romanttisista pukudraamoista, tämä on omiaan. Itse katsonkin nämä elokuvat kerran pari vuodessa. On se sen verran unenomaista.

John Carter

John Carter perustuu Edgar Rice Burroughsin Mars -tieteiskirjasarjan ensimmäiseen teokseen, Marsin prinsessa (1912). John Carter (Taylor Kitsch, mm. Battleship) on Yhdysvaltain sisällissodan aikainen upseeri, joka piiloutuu luolaan jouduttuaan intiaanien takaa-ajamaksi. Hän nukahtaa luolassa ja herää Marsissa, jota paikalliset kutsuvat nimellä Barsoom. Asukkaat ovat sotatilassa vallanhimo silmissä ja John Carter joutuu tämän kaiken keskelle.

Tämä on ohjaaja, Andrew Stantonin ensimmäinen oikeilla näyttelijöillä tekemä elokuva ja se kyllä näkyykin. Välillä tuleekin helposti tunne, että katsookin piirrettyä, koska jotkut asiat ovat niiiiiiin utopistisia, mitä edes avaruudessa ei uskoisi tapahtuvan. Elokuvaan laitettiin satoja miljoonia ja silti tuotto on jäänyt vain 10 % luokkaan. Vaikka mainostamiseen meni puolet budjetista, ei tämä elokuva tullut kannattavaksi. Yhtenä ongelmana on juuri tuo utopistisuus, mutta myös, että tarinan sisään pääsee vasta elokuvan lopussa. Joten ymmärryksen kannalta tämä olisi katsottava kahdesti, jotta elokuvasta saisi kunnolla jotakin irti.
Ymmärtääkseni kirjasta ei ole otettu kuin päätarina ja monta muuta oleellista asiaa on jätetty leffasta, esim. Marsin tai siis Barsoomin ilma- ja vesiongelmat. Mutta ei tämä elokuva silti saa minua niin kiinnostuneeksi kirjoista, että ne lukisin. Lyhyesti siis: tämä oli pettymys.

Love Happens - Tilaa rakkaudelle

Jennifer Aniston esittää koskettavan rakkaustarinan naispääosassa floristi Eloisea, joka törmää sattumalta elämänhallintaguru Burkeen (Aaron Eckhart) kotikaupungissaan Seattlessa. Burke on puolivahingossa tehnyt uransa vaimon kuolemasta. Hän kiertää luennoimassa kirjansa avulla surun voittamisesta. Elämä meneekin eteenpäin ihan mukavasti piilottelemalla työnsä takana, kunnes Eloise alkaa purkamaan vyyhtiä ystäväterapeutin roolissa. Eloisella on itsellään huonoja kokemuksia miehistä, joten oman muurin ylläpitäminen ei tuota ongelmia.

On virkistävää nähdä Jennifer Anniston vähemmän koomillisessa ja onnistuneessa roolissa ilman koomillista häsläystä, joka on hänen monissa rooleissa yleistä. Hänet voi jopa ottaa vakavasti.
Ohjaajalle, Brandon Camp, tämä oli ensimmäinen ohjaustyö, mutta ei ollenkaan huono. Jotain uutta näkemystä hänellä on ainakin kuvakulmien ja esitystapojen suhteen. Ei uskoisi aloitteilijaksi. Viimeiset vuodet Brandon Camp on tehnyt lähinnä käsikirjoituksia (kuten myös tämän elokuvan Mike Thompsonin kanssa), mutta elokuvaura alkoi jo 20 vuotta sitten mm. Nunnia ja konnia 2 -elokuvan ohjaajan assistenttina. Nyt hänellä on pari uutta projektia tulossa. Ehkäpä vielä kuulemme hänestä...
Kaiken kaikkiaan elokuva ei ole tavallinen "poika tapaa tytön ja he rakastuvat" -tarina. Se ei nimittäin ole tämän elokuvan pääasia ollenkaan, vaan surun ja elämän hallinta. Suosittelen siis niille, jotka ovat jo kyllästyneet perinteisiin rakkaustarinoihin.

Maaliskuun leffa

Mistä leffasta?

 

Uutena tuulena blogiini laitan joka kuukausi kuvan ja TE lukijat saatte arvata mistä leffasta on kyse. Kaikki arvaukset otetaan mielellään vastaan. Kuukauden loputtua, julkaisen leffasta perinteisen tekstin. 

Vihjeenä: ei ole amerikkalainen...

Kasvukipuja - Raising Helen

Kate Hudson esittää Helen Harrisia, nousujohteiselle mallitoimisto-uralleen omistautuvaa citysinkkua, jonka sisar miehineen kuolee yllättäen auto-onnettomuudessa. Paljastuu, että Lindsay-sisko (Felicity Huffman mm. Täydelliset naiset) onkin testamentannut kolmen lapsensa huoltajuuden Helenille eikä kolmannelle sisarelle, täydellistä esikaupunkielämää viettävälle kotiäidille Jennylle (Joan Cusack mm. School Rock). Siitä alkaakin Helenin elämän uudelleen tasapainottaminen: miten elää citysinkun elämää yksinhuoltajana?

Elokuvan ohjaaja, Garry Marshall tunnetaan useista komedioista, joissa pohditaan etenkin naisten elämän mutkia (mm. Prinsessapäiväkirja, Morsian karkuteillä, Pretty Woman, Lucy Show). Tässä elokuvassa on hyvin onnistuttu pienillä asioilla pitämään mielenkiintoa ja jatkuvuutta yllä, vaikka juoni (jos sellaista tässä elokuvassa edes onkaan) on niin ennalta-arvattava kuin mahdollista. Hauskoja ja hyvin mietittyjä yksityiskohtia on paljon, kuten esimerkiksi pastorien yms. jääkiekkojoukkueiden nimet: Holy Hitters, Lord's Horde, Bad Habits ja Red Hook Rabbi's.
Elokuvassa vilahtaa paljon tunnettuja näyttelijöitä, jos on tarkkana. Ja mitä muuta voi odottaakaan kun kyse on Helenin työstä julkimoiden parissa. Useimmat näyttelijöistä ovat saaneet vähintäänkin ehdokkuuksia töistään, jollei peräti palkittukin. Siksi onkin kummallista, kuinka tämä elokuva jäi aikoinaan muiden jalkoihin eikä (ainakaan muistaakseni) ole markkinoita isolla voimalla.

Oikeesti aikuiset - Grown ups

"Oikeesti aikuiset" on riehakas komedia viidestä lapsuudenystävästä, jotka vuosien kuluttua kokoontuvat viettämään porukalla itsenäisyyspäiväviikonloppua ja tapaavat toistensa perheet ensimmäistä kertaa. Syynä tosin jälleentapaamiseen on heidän entinen korisvalmentajansa kuolema. Maailma on muuttunut 30 vuodessa valtavasti ja keski-ikäiset veijarit yrittävät opettaa lapsilleen vanhoja arvoja.

Elokuvassa on monta tuttua ja meriittejä hankkinutta näyttelijää. Esimerkiksi Adam Sandler on kiva nähdä kerrankin komediassa, jonka vitsit ei mene ihan päättömiksi. Chris Rock puolestaan tuo oman persoonansa ja tyylinsä aika vahvasti mukaan rooliinsa.
Kaikenkaikkiaan mukava, turvallisen tavallinen ja hauska elokuva. Ainoaksi ominaispiirteeksi voisi sanoa, että naiset ja heidän ajatusmaailmansa jää tässä elokuvassa ihan taka-alalle. Tässä keskitytään miehiin alusta loppuun asti. Äijämeininkiä.... ;)