29. maaliskuuta 2013

John Carter



John Carter perustuu Edgar Rice Burroughsin Mars -tieteiskirjasarjan ensimmäiseen teokseen, Marsin prinsessa (1912). John Carter (Taylor Kitsch, mm. Battleship) on Yhdysvaltain sisällissodan aikainen upseeri, joka piiloutuu luolaan jouduttuaan intiaanien takaa-ajamaksi. Hän nukahtaa luolassa ja herää Marsissa, jota paikalliset kutsuvat nimellä Barsoom. Asukkaat ovat sotatilassa vallanhimo silmissä ja John Carter joutuu tämän kaiken keskelle.


Tämä on ohjaaja, Andrew Stantonin ensimmäinen oikeilla näyttelijöillä tekemä elokuva ja se kyllä näkyykin. Välillä tuleekin helposti tunne, että katsookin piirrettyä, koska jotkut asiat ovat niiiiiiin utopistisia, mitä edes avaruudessa ei uskoisi tapahtuvan. Elokuvaan laitettiin satoja miljoonia ja silti tuotto on jäänyt vain 10 % luokkaan. Vaikka mainostamiseen meni puolet budjetista, ei tämä elokuva tullut kannattavaksi. Yhtenä ongelmana on juuri tuo utopistisuus, mutta myös, että tarinan sisään pääsee vasta elokuvan lopussa. Joten ymmärryksen kannalta tämä olisi katsottava kahdesti, jotta elokuvasta saisi kunnolla jotakin irti.
Ymmärtääkseni kirjasta ei ole otettu kuin päätarina ja monta muuta oleellista asiaa on jätetty leffasta, esim. Marsin tai siis Barsoomin ilma- ja vesiongelmat. Mutta ei tämä elokuva silti saa minua niin kiinnostuneeksi kirjoista, että ne lukisin. Lyhyesti siis: tämä oli pettymys.

23. maaliskuuta 2013

Love Happens - Tilaa rakkaudelle



Jennifer Aniston esittää koskettavan rakkaustarinan naispääosassa floristi Eloisea, joka törmää sattumalta elämänhallintaguru Burkeen (Aaron Eckhart) kotikaupungissaan Seattlessa. Burke on puolivahingossa tehnyt uransa vaimon kuolemasta. Hän kiertää luennoimassa kirjansa avulla surun voittamisesta. Elämä meneekin eteenpäin ihan mukavasti piilottelemalla työnsä takana, kunnes Eloise alkaa purkamaan vyyhtiä ystäväterapeutin roolissa. Eloisella on itsellään huonoja kokemuksia miehistä, joten oman muurin ylläpitäminen ei tuota ongelmia.



On virkistävää nähdä Jennifer Anniston vähemmän koomillisessa ja onnistuneessa roolissa ilman koomillista häsläystä, joka on hänen monissa rooleissa yleistä. Hänet voi jopa ottaa vakavasti.
Ohjaajalle, Brandon Camp, tämä oli ensimmäinen ohjaustyö, mutta ei ollenkaan huono. Jotain uutta näkemystä hänellä on ainakin kuvakulmien ja esitystapojen suhteen. Ei uskoisi aloitteilijaksi. Viimeiset vuodet Brandon Camp on tehnyt lähinnä käsikirjoituksia (kuten myös tämän elokuvan Mike Thompsonin kanssa), mutta elokuvaura alkoi jo 20 vuotta sitten mm. Nunnia ja konnia 2 -elokuvan ohjaajan assistenttina. Nyt hänellä on pari uutta projektia tulossa. Ehkäpä vielä kuulemme hänestä...
Kaiken kaikkiaan elokuva ei ole tavallinen "poika tapaa tytön ja he rakastuvat" -tarina. Se ei nimittäin ole tämän elokuvan pääasia ollenkaan, vaan surun ja elämän hallinta. Suosittelen siis niille, jotka ovat jo kyllästyneet perinteisiin rakkaustarinoihin.

17. maaliskuuta 2013

Maaliskuun leffa

Mistä leffasta?

 


Uutena tuulena blogiini laitan joka kuukausi kuvan ja TE lukijat saatte arvata mistä leffasta on kyse. Kaikki arvaukset otetaan mielellään vastaan. Kuukauden loputtua, julkaisen leffasta perinteisen tekstin. 

Vihjeenä: ei ole amerikkalainen...

Kasvukipuja - Raising Helen



Kate Hudson esittää Helen Harrisia, nousujohteiselle mallitoimisto-uralleen omistautuvaa citysinkkua, jonka sisar miehineen kuolee yllättäen auto-onnettomuudessa. Paljastuu, että Lindsay-sisko (Felicity Huffman mm. Täydelliset naiset) onkin testamentannut kolmen lapsensa huoltajuuden Helenille eikä kolmannelle sisarelle, täydellistä esikaupunkielämää viettävälle kotiäidille Jennylle (Joan Cusack mm. School Rock). Siitä alkaakin Helenin elämän uudelleen tasapainottaminen: miten elää citysinkun elämää yksinhuoltajana?


Elokuvan ohjaaja, Garry Marshall tunnetaan useista komedioista, joissa pohditaan etenkin naisten elämän mutkia (mm. Prinsessapäiväkirja, Morsian karkuteillä, Pretty Woman, Lucy Show). Tässä elokuvassa on hyvin onnistuttu pienillä asioilla pitämään mielenkiintoa ja jatkuvuutta yllä, vaikka juoni (jos sellaista tässä elokuvassa edes onkaan) on niin ennalta-arvattava kuin mahdollista. Hauskoja ja hyvin mietittyjä yksityiskohtia on paljon, kuten esimerkiksi pastorien yms. jääkiekkojoukkueiden nimet: Holy Hitters, Lord's Horde, Bad Habits ja Red Hook Rabbi's.
Elokuvassa vilahtaa paljon tunnettuja näyttelijöitä, jos on tarkkana. Ja mitä muuta voi odottaakaan kun kyse on Helenin työstä julkimoiden parissa. Useimmat näyttelijöistä ovat saaneet vähintäänkin ehdokkuuksia töistään, jollei peräti palkittukin. Siksi onkin kummallista, kuinka tämä elokuva jäi aikoinaan muiden jalkoihin eikä (ainakaan muistaakseni) ole markkinoita isolla voimalla.

9. maaliskuuta 2013

Oikeesti aikuiset - Grown ups


"Oikeesti aikuiset" on riehakas komedia viidestä lapsuudenystävästä, jotka vuosien kuluttua kokoontuvat viettämään porukalla itsenäisyyspäiväviikonloppua ja tapaavat toistensa perheet ensimmäistä kertaa. Syynä tosin jälleentapaamiseen on heidän entinen korisvalmentajansa kuolema. Maailma on muuttunut 30 vuodessa valtavasti ja keski-ikäiset veijarit yrittävät opettaa lapsilleen vanhoja arvoja.


Elokuvassa on monta tuttua ja meriittejä hankkinutta näyttelijää. Esimerkiksi Adam Sandler on kiva nähdä kerrankin komediassa, jonka vitsit ei mene ihan päättömiksi. Chris Rock puolestaan tuo oman persoonansa ja tyylinsä aika vahvasti mukaan rooliinsa.
Kaikenkaikkiaan mukava, turvallisen tavallinen ja hauska elokuva. Ainoaksi ominaispiirteeksi voisi sanoa, että naiset ja heidän ajatusmaailmansa jää tässä elokuvassa ihan taka-alalle. Tässä keskitytään miehiin alusta loppuun asti. Äijämeininkiä.... ;)