Jennifer Aniston esittää koskettavan rakkaustarinan naispääosassa floristi Eloisea, joka törmää sattumalta elämänhallintaguru Burkeen (Aaron Eckhart) kotikaupungissaan Seattlessa. Burke on puolivahingossa tehnyt uransa vaimon kuolemasta. Hän kiertää luennoimassa kirjansa avulla surun voittamisesta. Elämä meneekin eteenpäin ihan mukavasti piilottelemalla työnsä takana, kunnes Eloise alkaa purkamaan vyyhtiä ystäväterapeutin roolissa. Eloisella on itsellään huonoja kokemuksia miehistä, joten oman muurin ylläpitäminen ei tuota ongelmia.
On virkistävää nähdä Jennifer Anniston vähemmän koomillisessa ja onnistuneessa roolissa ilman koomillista häsläystä, joka on hänen monissa rooleissa yleistä. Hänet voi jopa ottaa vakavasti.
Ohjaajalle, Brandon Camp, tämä oli ensimmäinen ohjaustyö, mutta ei ollenkaan huono. Jotain uutta näkemystä hänellä on ainakin kuvakulmien ja esitystapojen suhteen. Ei uskoisi aloitteilijaksi. Viimeiset vuodet Brandon Camp on tehnyt lähinnä käsikirjoituksia (kuten myös tämän elokuvan Mike Thompsonin kanssa), mutta elokuvaura alkoi jo 20 vuotta sitten mm. Nunnia ja konnia 2 -elokuvan ohjaajan assistenttina. Nyt hänellä on pari uutta projektia tulossa. Ehkäpä vielä kuulemme hänestä...
Kaiken kaikkiaan elokuva ei ole tavallinen "poika tapaa tytön ja he rakastuvat" -tarina. Se ei nimittäin ole tämän elokuvan pääasia ollenkaan, vaan surun ja elämän hallinta. Suosittelen siis niille, jotka ovat jo kyllästyneet perinteisiin rakkaustarinoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti