19. huhtikuuta 2012

Geishan muistelmat






Tämä Arthur Goldeniin saman nimiseen kirjaan perustuva elokuva on minun yksi kesto suosikeista. Olen katsonut elokuvan kymmeniä kertoja enkä siihen taida koskaan kyllästyä. Kirjassa tosin on paljon yksityiskohtia, jotka jäävät valitettavasti elokuvasta pois. Elokuva kyllä kertoo tarinan hyvin kirjalle uskollisena, mutta joitain pieniä asioita en olisi jättänyt pois. Silloin varmasti moni muukin (joka on nähnyt vain elokuvan) rakastaisi tätä elokuvaa / kirjaa yhtä paljon kuin minäkin. Kirja muuten oli kaksi vuotta The New York Timesin bestseller-listalla ja sitä käännettiin 32 kielelle.




Mutta mistä siis on oikein kyse? Tarina sijoittuu 1930 -luvun Kiotoon ja sen geisha -kaupunginosaan Gioniin. Isä myy 9 -vuotiaan Chiyon erääseen alueen monista geishataloista, jossa hän joutuu palvelijan rooliin. Aikansa tapeltuaan vastaan uutta kohtaloaan Chiyo alkaa haaveilemaan pääsystä geisha-oppiin ja unelmat toteutuvatkin geisha Mamehan ottaessa hänet suojatikseen. Alkaa ankara koulutus geishojen jaloihin taitoihin. Keskusteleminen, tanssi ja musisointi sekä miesten miellyttäminen monin eri tavoin ovat geishan tärkeitä taitoja, joskin merkittävää on myös ornamentinomainen kauneus. Geishojen maailmassa kilpailu on kovaa ja vihamiehiä syntyy väistämättä, minkä Chiyo saa kirjaimellisesti tuntea nahoissaan. Toisaalta myös rakkauden tunteiden kanssa on taisteltava, sillä geisha ei ole vapaa toteuttamaan omia mieltymyksiään.



Näyttelijävalinnat olivat ensin mielestäni omituiset draamaelokuvaan. Michelle Yeoh (Mameha) ja Ken Watanabe (päämies) ovat yleensä toimintaelokuvien vakionäyttelijöitä. Yllätyksekseni kumpikin osasivat tuoda pehmeyttä näyttelemiseensä ja suoriutuivat draamasta (ja etenkin suosikkielokuvastani) niinkin hyvin, että katson "heidän" elokuviaan nykyään ilman ennakkoluuloja. Zhang Ziyi (Chiyo) oli täydellinen lapsenomaisilla kasvoillaan elokuvan päärooliin. Gong Li (Hatsumomo) on tämän elokuvan jälkeen vaikea nähdä ystävällisenä hahmona. Niin vahvasti hän sai ilkeytensä esiin tässä elokuvassa. Ilmeet olivat opittuja jopa silmiä myöten.

Elokuva muuten nappasi vuonna 2005 kolme Oscaria: parhaasta kuvauksesta, parhaasta taiteellisesta ohjauksesta ja parhaasta puvustuksesta.

Liebster Blog


Tämän tunnustuksen säännöt ovat:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa (senhän taisin jo tehdäkin)
2. Valitse muutama lempiblogiasi (joilla on lukijoita alle 200) ja anna heille Liebster-palkinto
3. Liitä saamasi palkinto omaan blogiisi
4. Toivo että palkinnon saisi mahdollisimman moni "pikkuinen" blogi. :)


Kiitokset Kytsättärelle!

En ole vielä löytänyt muita kiinnostavia blogeja kuin Kytsätär, joten laitan tämän eteenpäin jakka jotain sopivaa löydän.

15. huhtikuuta 2012

Anoppi on pahin





Tuli kaivettua vanha elokuva uusinta kierrokselle. Tämä on juuri sellainen elokuva, joka piristää kummasti päivää, vaikka aiheena onkin yksi perinteisimmistä ristiriidoista: anoppi-miniä asetelma.
Tyttö tapaa pojan ja kaikki on ruusuista, kunnes... anoppi astuu kuvioon. Tällä kertaa anoppi vielä tekee kaikkensa (jopa myrkyttämällä), että poikakulta olisi vain hänen kultansa. Sillä eihän äidit usko koskaan miniän olevan tarpeeksi hyvä pojalleen, vaikka se olis Stepfordin tyyliin tehty (Stepfordin naiset -elokuva).


Jane Fonda osaa näytellä kyllä ilkeää anoppia, mutta häntä katsoessa ei voi unohtaa ajatusta, että kuinka paljon hänen kasvojaan on kursittu - ikäistään nuoremmalta kun kuitenkin näyttää.
Jenniferistä huomasi tämän elokuvan kohdalla, että kyllä hän oikeastikin osaa näytellä. Hän osaa näytellä iloista, lempeää, mutta myös ilkeää. Jennifer on siis oppinut näyttelemistä sitten Unelmien Manhattanin.
Ei unohdeta kuitenkaan Wanda Sykesia (anopin avustaja). Hänen välikommentit nimenomaan kun tekevät tästä komedian ja saavat jopa odottamaan hänen seuraavaan kommenttiaan.