15. heinäkuuta 2017

Moana - Vaiana


Elokuva kertoo Vaiana-tytöstä (Auli'i Cravalho, debyytti), joka kuten yleensä lapset, haluaa tehdä sitä mikä on kielletty. Tällä kertaa se on lähteä merelle. Vaianan isä, Motunui-saaren päällikkö, kuitenkin haluaa kaikkien pysyvän laguunin sisällä. Puolijumala Maui (Dwayne Johnson, mm. Skorpionokuningas, Planeetta 51) on vienyt Te Fitin sydämen 1000 vuotta sitten ja sen vaikutukset yltävät kohta Motunuille - kaikki uhkaa muuttua tuhkaksi. Pystyykö Vaiana, tuleva päällikkö, puhumaan Mauin ympäri ja palauttamaan Te Fitin sydämen? Onneksi Vaiana ei ole yksin, vaan hänellä on tukijoukkoja. Taitavia ja vähemmän taitavia.



Vaikka Pixar on tehnyt viime vuosina paljon hyviä animaatioita, on Disneyn tarinat silti ihan oma lukunsa. Disney jälleen käyttää elokuvansa perustana vanhaa tarinaa, jota on kerrottu Pääsiäissaarilla ties kuinka kauan. Alkuperäinen elokuvan nimi on Moana, mutta Euroopan markkinoilla sen nimeksi vaihdettiin Vaiana, sillä Moanalla on Euroopassa pari muutakin merkkiä tai asiaa, johon animaatiota ei haluta yhdistää. Italiassa pelattiin vielä varman päälle ja nimeksi tuli Oceania. Musikaalihan Vaiana on, mutta ilman monen monia lauluja olisi tarinnankerronta kärsinyt.


Elokuvan päähenkilöiden ulkonäössä on osin tervetullutta uudistusta. On nimittäin hyvä, että prinsessa ei ole epärealistisen laiha heinäseiväs ja puolijumala Mauikin on ravintoa saanut. Ja silti tai ehkä juuri siksi heillä riittääkin ruista ranteessa. Mietin vain, että kuinka paljon äänensä Mauille antanut Dwayne on ollut mallina piirroshahmon ulkonäölle. Ei kyllä hiuksien osalta, mutta muuten. Kunhan tästä ei tatuointivillitys leviäisi enempää nuorisoon. On minun pakko ihmetellä miten castingissa on päädytty antamaan pää-äänirooli ensikertalaiselle, Auli'i:lle, jolla ei ole mitään aiempaa kokemusta. Mutta toisaalta, hän on saattanut olla apuna myös syntyperänsä vuoksi jonkinlaisena asiantuntijaneuvojana. Kuka tietää.
Niin ja tämän elokuvan katsomisen jälkeen ei voi enää loukkaantua, jos joku kysyy: "Oletko vähän Heihei?"