Moana - Vaiana

Elokuva kertoo Vaiana-tytöstä (Auli'i Cravalho, debyytti), joka kuten yleensä lapset, haluaa tehdä sitä mikä on kielletty. Tällä kertaa se on lähteä merelle. Vaianan isä, Motunui-saaren päällikkö, kuitenkin haluaa kaikkien pysyvän laguunin sisällä. Puolijumala Maui (Dwayne Johnson, mm. Skorpionokuningas, Planeetta 51) on vienyt Te Fitin sydämen 1000 vuotta sitten ja sen vaikutukset yltävät kohta Motunuille - kaikki uhkaa muuttua tuhkaksi. Pystyykö Vaiana, tuleva päällikkö, puhumaan Mauin ympäri ja palauttamaan Te Fitin sydämen? Onneksi Vaiana ei ole yksin, vaan hänellä on tukijoukkoja. Taitavia ja vähemmän taitavia.

Vaikka Pixar on tehnyt viime vuosina paljon hyviä animaatioita, on Disneyn tarinat silti ihan oma lukunsa. Disney jälleen käyttää elokuvansa perustana vanhaa tarinaa, jota on kerrottu Pääsiäissaarilla ties kuinka kauan. Alkuperäinen elokuvan nimi on Moana, mutta Euroopan markkinoilla sen nimeksi vaihdettiin Vaiana, sillä Moanalla on Euroopassa pari muutakin merkkiä tai asiaa, johon animaatiota ei haluta yhdistää. Italiassa pelattiin vielä varman päälle ja nimeksi tuli Oceania. Musikaalihan Vaiana on, mutta ilman monen monia lauluja olisi tarinnankerronta kärsinyt.

Elokuvan päähenkilöiden ulkonäössä on osin tervetullutta uudistusta. On nimittäin hyvä, että prinsessa ei ole epärealistisen laiha heinäseiväs ja puolijumala Mauikin on ravintoa saanut. Ja silti tai ehkä juuri siksi heillä riittääkin ruista ranteessa. Mietin vain, että kuinka paljon äänensä Mauille antanut Dwayne on ollut mallina piirroshahmon ulkonäölle. Ei kyllä hiuksien osalta, mutta muuten. Kunhan tästä ei tatuointivillitys leviäisi enempää nuorisoon. On minun pakko ihmetellä miten castingissa on päädytty antamaan pää-äänirooli ensikertalaiselle, Auli'i:lle, jolla ei ole mitään aiempaa kokemusta. Mutta toisaalta, hän on saattanut olla apuna myös syntyperänsä vuoksi jonkinlaisena asiantuntijaneuvojana. Kuka tietää.
Niin ja tämän elokuvan katsomisen jälkeen ei voi enää loukkaantua, jos joku kysyy: "Oletko vähän Heihei?"

Inferno

Robert Langdon (Tom Hanks, mm. Da Vinci code, Forrest Gump) herää italialaisessa sairaalassa muistinsa menettäneenä ja turvautuu tohtori Sienna Brooksin (Felicity Jones, mm. Kaiken teoria) apuun saadakseen muistikuvansa takaisin. Yhdessä he kiertävät Eurooppaa käyden kisaa kelloa ja eri tahoja vastaan voidakseen estää maailmanparantajia päästämästä valloilleen virusta, joka surmaisi puolet koko maapallon väestöstä.

Dan Brownin Langdon-sarjan perusteella tehty kolmas elokuva Inferno eli helvetti on vain salaviestien ts. symbolien kohdalta samanlainen kuin edelliset kaksi elokuvaa. Tällä kertaa kohteena ei ole joku tietty ryhmä vaan kaikki ihmiset. Kirjaa en ole lukenut, joten en tiedä onko tässä kyse tulkinnasta vai kirjailijan ideoiden loppumisesta. Ohjaaja Ron Howard oli tosin tyylilleen uskollinen, mutta ehkä tällä kertaa olisi pitänyt keksiä toinen lähestymistapa. Kokonaisuus oli sekava ja vasta toisella katsomiskerralla juonen pienet yksityiskohdat avautuivat paremmin. Mutta ehkä olikin tarkoitus vain herättää ajatuksia katsojille.

Langdonin rooli on omiaan Tom Hanksin näyttelytaitoihin ja en keksi parempaakaan, joka osaisi yhtä hyvin välittää vilkasta aivotoimintaa niin vähin elein. Näyttelijävalinnoista eniten pisti silmääni Irrfan Khan, joka jälleen kerran oli rikkaan ja ison pomon roolissa. Parhaiten muistan hänet Jurassic Worldistä, jonka castingeihin kuului myös Omar Sy. Hänellä oli tosin Infernossa aivan erilainen roolihahmo esitettävänään. On kiva huomata, että Omar osaa muutakin kuin komediaa. Mutta nähtäväksi jää, jämähtääkö Irrfan rikkaan pomon rooliin.

Beauty and the Beast - Kaunotar ja Hirviö

Belle (Emma Watson mm. Harry Potter ja Noah) elää rauhallista elämää isänsä kanssa keskiajalla pienessä ranskalaisessa kylässä, jonka asukkaat vieroksuvat hänen edistyksellisyyttä ja pelottomuutta olla oma itsensä. Isä, Maurice (Kevin Kline mm. Kala nimeltä Wanda ja Wild Wild West), eksyy markkinareissullaan unohdettuun ja kirottuun linnaan joutuen hirviön (Dan Stevens mm. Downton Abbey) vangiksi. Isäänsä syvästi rakastava Belle vaihtaa vapautensa isänsä vapauteen. Pian Bellelle selviää linnan salaisuudet: kirous, joka on muuttanut julman prinssin hirviöksi ja henkilökunnan esineiksi. Prinssin pitäisi rakastaa ja saada rakkautta joltakulta, jotta kirous kumoutuisi. Aikaa ei ole enää paljon. Kohta lumotun ruusun viimeinenkin terälehti kuihtuu.

Disney huomasi Cinderellan ja muutaman muun elokuvan uudelleen filmatisoinnin jälkeen, että aina ei tarvitse keksiä uutta vaan voi parantaa vanhojakin. Ja niin kävi Kaunotar ja Hirviö -tarinan kanssa. Hahmojen taustoja ja tarinaa yleensäkin avattiin enemmän kerronnalla sekä uusilla lauluilla. Vaikka seuraavat kohtaukset ja paikoitellen jopa vuorosanat tiesi etukäteen, päivitys oli mielestäni onnistunut. Eräs kohtaus kyllä oli pettymys. "Vieraamme"-kappaleen tanssiesitys ei yltänyt loistollaan piirrettyversion tasolle. Osasyynä ja jopa häiritsevänä yksityiskohtana oli liiallinen sekä toistuva lähikuva Lumiérestä, jolloin taustalla tapahtuva lautasten ym. tanssi jäi suurimmaksi osaksi näkemättä. Ihmettelen ohjaajan (Bill Condon mm. Twilight - Aamunkoi) syitä tähän ratkaisuunsa. Vai oliko tämä tuottajien (David Hoberman ja Todd Lieberman) mielestä oikea paikka pitää budjetti aisoissa? Harmi joka tapauksessa. Tässä kohtauksessa oli muuten Disneyn perinteinen viittaus toiseen heidän elokuvaansa. Voitte itse etsiä ja selvittää sen.

Oli positiivista huomata kuinka Emma Watson on kehittynyt näyttelijänä. Hän on päässyt irti Hermione-roolistaan (Harry Potter), mikä vielä muissa hänen rooleissaan on aiemmin näkynyt. Töitä hän kuulema todella joutuikin tekemään Belle-roolinsa eteen: näytelmä-, tanssi- ja laulutunteja oli ollut runsaasti ennen kuvauksia.
Dan Stevens puolestaan on tähän asti näytellyt pääasiassa sarjoissa, joten näinkin suuren pääroolin saaminen oli varmaan haaste. "Naamion takana" hän kyllä oli melkein koko elokuvan, joten oliko sittenkin kyse enemmän koiranroolista?  Disney on yleensä pitänyt kiinni tutuista näyttelijöistään, joten olikin yllätys, että päärooleissa oli uusia kasvoja. Jospa he vain lauloivat Hakuna Matatan niin hyvin auditionissa?

Fantastic beasts and where to find them - Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

On vuosi 1926. Lisko Scamander (Eddie Redmayne mm. Les Misérables) saapuu New Yorkiin maailman ympäri käsittävällä tutkimusmatkallaan. Hänen kiinnostuksen kohteena ovat mitä erilaisemmat taikaolennot. Scamender tutkii, dokumentoi ja suojelee niitä suurella ihtohimolla. Lyhyeksi aiottu vierailu Isossa omenassa kuitenkin venyy yllättävien käänteiden myötä, mistä esimerkkeinä mainittakoon taikaihmisten erilaiset tavat ja lait sekä karkaavat ihmeotukset, joihin ei voi muuten olla ihastumatta. Muina Eddien kanssa tarinaa kertomassa ovat aurori Tina Goldstein (Katherine Waterston) ja ei-talk Jacob Kowalski (Dan Fogler).

Fantastic beasts on hyvä jatke Harry Potterin taikamaailman tarinoihin, vaikka se käy myös itsenäisestä tarinasta. Ihmekös tuo, kun jälleen on J.K. Rowlingin kirja taustalla. Kuitenkin sanastossa on paljon ensikertalaiselle uusia ilmauksia eikä kaikkia läheskään elokuvassa selitetä. Joten, jos Potter ei ole tuttu, kannattaa hankkia "tulkki" mukaan tätä leffaa katsomaan.

Elokuvan visuaaliset efektit, puvustus ja lavasteet olivat aivan omaa luokkaansa. Tämä huomioitiin Oscarilla puvustuksen osalta. Myös ohjaustyö oli mielestäni onnistunut, mutta ohjaaja David Yater olikin konkari taikaleffojen saralla. Mielenkiinnolla jään siis odottamaan viisiosaisen elokuvasarjan tulevia seikkailuja. Yltääkö suosio ja etenkin lopputulos Harry Pottereiden tasolle vai pistetäänkö peräri paremmaksi?

Elokuun leffa

MIKÄ SARJA?

Tässä kuussa päätinkin valita sarja ainaisten leffojen sijasta. Tämä brittiläinen sarja kertoo omalaatuisesta perheestä. Sarja oli Catherine Zeta-Jonesille uran ponnahduslauta. Pam Ferriskin loisti osaltaan perheen äidin herskyvässä roolissa, joka on tyyliltään harvinainen hänelle. 

Paholainen pukeutuu Pradaan

Tämä oli sit heinäkuun leffa. Kukas arvasi oikein? ;)

 

Paholainen pukeutuu Pradaan pohjautuu Lauren Weisbergerin romaaniin, jonka sanotaan olevan ohuesti peitelty kuvaus maailman kuuluisimman muotilehden Voguen toimituksesta, sillä Weisberger toimi ennen kirjailijan uraansa Voguen päätoimittajan assistenttina. Andy (Anne Hathaway) on vastavalmistunut kirjallisuudenopiskelija, joka haaveilee työpaikasta laatulehden toimittajana, mutta harhautuu muotilehden päätoimittajan, Miranda Priestleyn (Meryl Streep) assistentiksi, sillä "tätä paikkaa tavoittelevat miljoonat naiset". Andy selviytyy mahdottomiksi tarkoitetuista työtehtävistä  ja siinä sivussa kampittaa työkaverinsa uraa. Samalla suhde poikaystävään kärsii, sillä kuten elokuvassakin käy ilmi: "Kun työelämässä menee hyvin, rakkauselämässä on vaikeuksia."

Paholainen pukeutuu Pradaan -leffassa on ollut mukana moni nimekäs ja oman kädenjälkensä jättänyt henkilö. Esimerkiksi ohjaaja, David Frankel (Sinkkuelämää), Meryl Streep ja Stanley Tucci (Nigel). Kaiken lisäksi tämä kompinaatio toimii. Erilaiset tavat / piirteet nivoutuvat saumattomasti ja komediallisesti yhteen tuoden todelliset ammattilaiset esille.
Tämä leffa on minun niitä säännöllisesti uudelleen katsottavia leffoja. Tosin nykyään katson ilman tekstityksiä, jolloin siitä saa enemmän irti pieniä yksityiskohtia, jotka jää kääntäessä unohduksiin. Harmi vain että leffa sai kasaan Golden Globen palkinnon, mutta ei yhtäkään Oscaria.

Anna Karenina

Anna Karenina on Leo Tolstoin samannimiseen klassikoromaaniin perustuva draamaelokuva. 

Anna (Keira Knightley mm. Pirates of the Caribean) on venäläinen seurapiirirouva, joka hylkää arvostetun poliitikkomiehensä (Jude Law mm. Lahjakas herra Ripley) ja pienen poikansa rakastuttuaan komeaan ratsuväen upseeriin, kreivi Vronskiin (Aaron Taylor-Johnson). Annan ja Vronskin rakkaus on intohimoista, kaikennielevää ja lopulta tuhoisaa.
Päätarinan rinnalla elokuva kertoo toisenlaisen rakkaustarinan (vai voisiko sanoa täytetarinan), jonka osapuolia ovat Annan pikkusisko (Alicia Vikander, mm. ) sekä muuan vakavamielinen nuorukainen. Heidän lempeä rakkautensa kasvaa hitaasti, mutta syvenee vaikeuksien kautta vahvaksi ja kestäväksi. 

Anna Karenina on kuvattu uudella tai ainakin erikoisemmalla tavalla: katsojasta tuntuu kuin olisi teatterissa katsomassa koko elokuvaa / näytelmää. Lavastukset vaihtuvat silmissä, osa kuvataan lavasteissa ja ulkokohtauksia myöten kaikki on päivänselvästi näyttämöllä tapahtuvaa. Harvoin haluan jättää leffan kesken, mutta tällä kertaa niin melkein kävi. Uteliaisuus kuitenkin voitti.

 
Näyttelijäsuoritukset on ihan ok, mutta tarina itsessään on yksinkertaistettu äärimmilleen. Siitä syystä varmasti piti elokuvaan tupata myös Annan siskon rakkaustarina. Venäläinen sen ajan kulttuurikin jäi vähälle huomiolle. Puvut kyllä olivat mahtavia, mutta se nyt oli odotettavissa. Muuten siitäkin olisi tullut pettymys. Eipä elokuva muilla saroilla mitään palkintojakaan saanut, kuin puvuista.