Tämä Arthur Goldeniin saman nimiseen kirjaan perustuva elokuva on minun yksi kesto suosikeista. Olen katsonut elokuvan kymmeniä kertoja enkä siihen taida koskaan kyllästyä. Kirjassa tosin on paljon yksityiskohtia, jotka jäävät valitettavasti elokuvasta pois. Elokuva kyllä kertoo tarinan hyvin kirjalle uskollisena, mutta joitain pieniä asioita en olisi jättänyt pois. Silloin varmasti moni muukin (joka on nähnyt vain elokuvan) rakastaisi tätä elokuvaa / kirjaa yhtä paljon kuin minäkin. Kirja muuten oli kaksi vuotta The New York Timesin bestseller-listalla ja sitä käännettiin 32 kielelle.
Mutta mistä siis on oikein kyse? Tarina sijoittuu 1930 -luvun Kiotoon ja sen geisha -kaupunginosaan Gioniin. Isä myy 9 -vuotiaan Chiyon erääseen alueen monista geishataloista, jossa hän joutuu palvelijan rooliin. Aikansa tapeltuaan vastaan uutta kohtaloaan Chiyo alkaa haaveilemaan pääsystä geisha-oppiin ja unelmat toteutuvatkin geisha Mamehan ottaessa hänet suojatikseen. Alkaa ankara koulutus geishojen jaloihin taitoihin. Keskusteleminen, tanssi ja musisointi sekä miesten miellyttäminen monin eri tavoin ovat geishan tärkeitä taitoja, joskin merkittävää on myös ornamentinomainen kauneus. Geishojen maailmassa kilpailu on kovaa ja vihamiehiä syntyy väistämättä, minkä Chiyo saa kirjaimellisesti tuntea nahoissaan. Toisaalta myös rakkauden tunteiden kanssa on taisteltava, sillä geisha ei ole vapaa toteuttamaan omia mieltymyksiään.
Näyttelijävalinnat olivat ensin mielestäni omituiset draamaelokuvaan. Michelle Yeoh (Mameha) ja Ken Watanabe (päämies) ovat yleensä toimintaelokuvien vakionäyttelijöitä. Yllätyksekseni kumpikin osasivat tuoda pehmeyttä näyttelemiseensä ja suoriutuivat draamasta (ja etenkin suosikkielokuvastani) niinkin hyvin, että katson "heidän" elokuviaan nykyään ilman ennakkoluuloja. Zhang Ziyi (Chiyo) oli täydellinen lapsenomaisilla kasvoillaan elokuvan päärooliin. Gong Li (Hatsumomo) on tämän elokuvan jälkeen vaikea nähdä ystävällisenä hahmona. Niin vahvasti hän sai ilkeytensä esiin tässä elokuvassa. Ilmeet olivat opittuja jopa silmiä myöten.
Elokuva muuten nappasi vuonna 2005 kolme Oscaria: parhaasta kuvauksesta, parhaasta taiteellisesta ohjauksesta ja parhaasta puvustuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti