8. toukokuuta 2013

Muumio


Huhtikuun elokuva oli Muumio. Arvelin, että on se sen verran tuttu, että vihjeet olisi riittäneet, mutta laitetaampa helpompia ensi kerralla.

Muumiohan on uusintapainos 1932 vuoden elokuvasta. Vuosien aikana kehittyneen teknologian ansiosta uusi versio voittaa vanhan mennen tullen.
Kolmetuhatta vuotta sitten ylipappi Imhotepillä (Vosloo) on suhde faaraon rakastajattaren kanssa. He jäävät kiinni ja tappavat faaraon, mutta rakastajatar tekee itsarin ja Imhotep pääsee pakoon. Mutta mies napataan hänen suorittaessaan rituaalia, jonka on määrä herättää Anck Su Namun henkiin, ja mies haudattaan elävältä hirveän kirouksen saattelemana. 1920 -luvulla Rick O'’Connell (Fraser) ja Evelyn Carnahan (Rachel Weisz) saapuvat haudalle ja herättävät vahingossa Imhotepin muumion. Sitten alkaakin vitsaukset vaivaamaan egyptiläisiä. Eikä muumiokaan tunnu olevan kovin hyvällä päällä.



Muumio oli omana aikanaan varsin kallis elokuva, mutta 80 miljoonasta dollarista paljon lienee mennyt käytännön lavasteisiin, puvustukseen ja yms. Elokuva nosti myös pääosanäyttelijät kunnon palkoille. Tämän jälkeenhän on tehty pari jatkoleffaa samaan aiheeseen liityen. Rachel Weisz tämän elokuvan ansiosta ehkä parhaiten nousi pinnalle. On sittenmin saanut jopa Oscarinkin toisen elokuvan myötä.


Tämä elokuva kuuluu nykyään mielestäni parhaiten "klassikot" -kategoriaan. 90 -luvun lopun elokuvaksi aika onnistunut myös tehosteiltaan. Mutta jos tänä päivänä tehtäisiin uusi versio, voisin melkein vannoa, että muumio olisi paljon kesymmän näköinen. Sehän se nykyään on tyylinä. Ei vamppyyrit, ihmissudet ym. pelottavuudet enää juurikaan erotu tavis ihmisestä. Oltaisko me jo kaikki nähty ja mitään uutta pelottavaa ei enää osata keksiä?

3. toukokuuta 2013

Toukokuun leffa




 MISTÄ LEFFASTA?




Tämän kuun elokuva perustuu tositapahtumiin ja nousi aikamoiseksi kohuksi ilmestyessään. Julia Roberts (kuvassa) voitti parhaan naispääosan Oscarin tällä leffalla, mikä olikin hänen ensimmäinen voittonsa.

Kitt Kittredge - Neiti Neuvokas



Lama, kerjäläiset, työttömyys, rakkaus, perhe, ystävyys ja tahto, joka vie vaikka läpi harmaan kiven. Niistä aineksista tämä leffa on koottu perustuen Valerie Trippin tarinoihin.
Elokuva kertoo 10 -vuotiaasta Kit Kittredgestä (Abigail Breslin), joka asuu Cincinnatissa Ohiossa 1930-luvulla suuren laman aikana ja haaveilee sanomalehdentoimittajan työstä. Isä (Chris O'Donnell) menettää työnsä, kuten monet muutkin ja lähtee työnhakuun muualle. Äidin ja Kitin on pärjätäkseen otettava kotiinsa täysihoitolaisia, jotka ovat melkoisen värikästä väkeä. Osavaltiossa tapahtuu asuntomurtojen sarja, ja eräänä päivänä myös Kitin äidin rahat varastetaan. Pääepäillyksi joutuu kulkuripoika Will, joka on autellut myös Kitiä ja hänen äitiään ollessaan ilman miestä talossa. Mutta Kit ei voi uskoa ystäväänsä varkaaksi. Yhdessä muiden ystäviensä kanssa Kit päättää selvittää arvoituksen.



Elokuvassa on useita tuttuja näyttelijöitä: mm. Jane Krakowski (Ally McBeal), Joan Cusack (School of Rock), Stanley Tucci (Paholainen pukeutuu Pradaan). Juonessa on pari yllätysmomenttia, jotka on saatu hyvällä näyttelijän työllä esiin. Kaiken kaikkiaan leffa on mielestäni onnistunut ja hieman tavanomaisesta poikkeava.